- The Chronicles of Bone — Jakso 1
Kaukaisessa, unohdetussa maailmankolkassa, joka joskus kimalteli taikuudesta, kaksi väsynyttä matkalaista kyyristyy lähestyvää pimeyttä vasten. Poika on levoton, hänen kuulemansa tarinat kummittelevat mielessä—keijusta, joka on kirottu, isännästä, joka poltettiin elävältä. Hän ilmaisee pelkonsa, mutta hänen kumppaninsa, monien öiden painoa hartioillaan kantava harmaantunut mies, vaientaa hänet synkällä käytännöllisyydellä: kirous vain todistaa, että hän toimii edelleen. Heidän keskustelunsa on hiljainen mumina ulvovaa tuulta vastaan, hauras suoja kurjaa paikkaa vastaan, josta he itsensä löytävät. He puhuvat selviytymisestä, yön yli selviämisestä, satamaan pääsemisestä aamunkoitteessa, missä Hook-niminen mies odottaa, mies, joka on odottanut häntä aivan liian kauan.
Yön syventyessä pojan ahdistus kasvaa. Hän haluaa palata muiden luo, kadonneiden poikien luo, joiden uskoo olevan vielä siellä. Mutta miehen vastaus on hiljainen tuho: kadonneita poikia ei enää ole. Sanat jäävät ilmaan, kuolinsoitto lapsuudelle, joka kerran oli. Kun tuttu hahmo ilmestyy—Tink, keiju, jonka maine kulkee edellä—pojan toivo lepattaa. Hän kysyy Peteristä, pojasta, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Mutta vastaus on sama ontto totuus: hänkään ei ole enää täällä. Menneisyys on haamu, ja tulevaisuus on matka satamaan, jossa merirosvon pakkomielle odottaa.
Tämä on tarina jälkiseurauksista, siitä, mitä tapahtuu, kun satukirja päättyy. Taikuus on hiipunut, sankarit ovat kaatuneet, ja jäljellä ovat vain kirotut ja rikkinäiset. Poika ja mies eivät etsi seikkailua; he etsivät pakotietä. Keiju ei ole ihmeen symboli vaan ase, työkalu, joka on toimitettava. Yö ei ole seikkailu vaan koettelemus. Ja satama ei ole määränpää vaan tilinteko. Tässä maailmassa selviytyminen on ainoa tehtävä, ja ainoa tie eteenpäin on pimeyden halki, kohti aamunkoittoa, joka ei ehkä koskaan tule. The Chronicles of Bone on kaihoisa elegia menetetystä viattomuudesta, kuiskattu legenda niistä, jotka jäivät jälkeen.
- The Chronicles of Bone — Jakso 2
Valtakunnassa, jossa muinaiset kuiskaukset painavat enemmän kuin kuninkaalliset käskyt, kuningas ei ole poistunut kammiostaan viiteen päivään. Lähes viisisataa vuotta sitten Vlad Morane nousi suuren lankeemuksen tuhkasta, syntyi uudelleen kuolemassa ja vaelsi mustuneissa laaksoissa, kunnes löysi kolmetoista muuta — miehiä ja naisia, jotka tehtäisiin uudelleen hänen kuvakseen. He olivat Aamunkoiton jälkeläiset, ja heidän verestään taottiin dynastia, joka hallitsi ihmisten valtakuntia aikojen halki. Mutta nyt kuninkaan ruumis kestää ilman elämää, ja varjo on juurtunut hänen suoniinsa. Ensimmäisen liekin ennustus puhuu yhdestä, joka nousee — ei tehty, vaan syntynyt. Kaikkein puhtain. Uusi aamunkoitto alkaa, eikä kukaan astu kuninkaan kammioon ilman kymmentä vartioivaa ritaria. Kiihtyvässä kaaoksessa tapahtuu epätoivoinen pako: hae Sarah, ota mitä jaksat kantaa, sillä aika on loppunut. Silti vanhat voimat eivät väisty hiljaa. Syytökset petoksesta ja kadotuksesta kaikuvat kivisaleissa, kun pojanpoika kohtaa perintönsä. Puoliveriset — ihmisen puremasta syntyneet jäänteet ja loiset — julistetaan vanhentuneiksi. Heidän verensä oli joskus ihmistä; toisen ei koskaan. Puoliveristen aika päättyy tänään, ja tuhkasta rakennetaan uusi aamunkoitto. Mutta veri muistaa, eikä kaikkein puhtain ehkä ole se, jota ennustus tarkoitti. Tarina perinnöstä, uhrauksesta ja puhtauden kauheasta hinnasta avautuu maailmassa, jossa pelastuksen ja kadotuksen välinen raja on vedetty luuhun.
- The Chronicles of Bone — Jakso 3
Väsynyt keräilijä on matkustanut kauemmas kuin useimmat uskaltaisivat, keräten harvinaisia elementtejä huijatakseen seerumia ja muokatakseen elämää itseään. Silti hän ei herää. Arvet ja taakka ovat kaiverrettu hänen sieluunsa, ja se, joka on hänelle elämän velkaa—pelastettu Varicin verisidoksesta—voi tarjota vain totuuden: ylösnousemus ei vastaa kenellekään. Ilman Ember Stonea hän pysyy sellaisena kuin on, syvällä Tuhkan kaupungin vatsassa. Niin olento herää, ja huhut liikkuvat miehestä, lähes yhtä vanhasta kuin Vlad Mourdain itse, joka kuoli Suuressa Lankeemuksessa ja ommeltiin takaisin yhteen surevan isän harjoittaessa kiellettyä noituutta. Miekka ilman terää, käsitykki—mitä roskaa, skeptikot sanovat. Mutta erämaan etuvartiossa neljä vuotta mätää on tehnyt yhdestä miehestä tarpeeksi epätoivoisen nähdäkseen keräilijän tienä ulos. Tuhkan lapset vartioivat Ember Stoneaan kuin pyhää jäännettä, mutta useimmat on tapettu, ja yksi hyödyllinen pieni asia on jäljellä. Keräilijä on mies, joka ei voi kuolla, rakennettu romuista ja pimeästä magiasta, kävelee vuosisatoja kuin kirous, joka unohti mistä tuli. Silti hänet voi murtaa, sulkea. Korppi lähetetään kuningas Varicille: leikkaa hänet kahdeksaan osaan, pakkaa ne, ratsasta tänä yönä. Mutta luodit eivät koskaan tähdänneet keräilijään—ne tähdättiin ensisijaiseen kohteeseen. Tarinoita edeltää häntä: Peter Pan puhui legendaarisesta taistelijasta ja paremmasta miehestä, nyt poissa. Toinen ystävä on merirosvojen hallussa, matkalla satamaan ja Kapteeni Koukkuun. Apua tarjotaan, ja vastineeksi Ember Stone—uskomattoman harvinainen—annetaan vapaasti. Kiitollisuus kulkee heidän välillään, ja toivo, että polut kohtaavat jälleen. Keräilijän tehtävä jatkuu: herättää hänet, uhmata julmaa käsityötä, kantaa vuosisatojen paino ja sielun taakka, joka kieltäytyy pysymästä haudattuna.
- The Chronicles of Bone — Jakso 4
Lockslanin kaupunki on rakennettu valheelle. Sen asukkaat ovat kauan uskoneet olevansa vapaita, mutta heidän itsenäisyytensä oli myytti – tarina, jonka kuningas salli heidän uskoa. Kun totuus vihdoin lausutaan ääneen – että heidän satonsa, poikansa ja tiensä palvelevat Mordauntin imperiumia – illuusio murtuu. Kaupunki polvistuu miehen edessä, joka ei koskaan ollut sen kuningas. Robin-niminen poika katsoo isänsä pakotettua alistumista. Hän vetää jousensa, mutta nuoli ei koskaan lennä. Siinä halvaantumisen hetkessä syntyy oivallus: pelko toimii vain niin kauan kuin sitä ei haasteta. Mordauntit eivät ole ihmisiä; heidän lordinsa ja kenraalinsa käyttävät ihmiskasvoja, mutta ovat jotain aivan muuta. Heitä vastaan asettuminen on kuoleman kutsu. Silti tänä aamuna joku nousi. Ei siksi, että voimasuhteet olisivat olleet reilut, vaan siksi, että mahdoton saatettiin vuotamaan verta. Nimetön lainsuojaton – Robin Hood – on todistanut, etteivät Mordauntit ole koskemattomia. Hän ei luvannut voittoa; hän näytti, että vastarinta on mahdollista. Nyt toivo leviää nopeammin kuin pelko, ja imperiumi huomaa sen. Avalon on kaatunut, ja Hood yhdistää kaupunkeja, rakentaa jotain vaarallista. Samaan aikaan nuori poika, joka todisti Robinin uhmateon, haluaa liittyä hänen joukkoihinsa. Hän kantaa salaisuutta: koskettaessaan jotakuta hän näkee tämän elämän, ja hän on nähnyt pelon ja kivun, jotka loivat legendan. Robin, varautunut mutta liikuttunut, ottaa hänet värvätyksi – ei taistelemaan, vaan oppimaan. Pojan ensimmäinen tehtävä on yksinkertainen: valmistaa hevonen. Mutta maailmassa, jossa legendat kasvatetaan ja pelko on ase, pieninkin rohkeuden teko voi muuttaa kaiken. Luukronikat kirjoitetaan niiden valinnoista, jotka kieltäytyvät polvistumasta.
- The Chronicles of Bone — Jakso 5
Maailmassa, jossa suuret merirosvokapteenit ovat muuttuneet pelinappuloiksi itseään kuninkaiksi julistaneiden kahden miehen shakkipelissä, legendaarinen Kapteeni Koukku näkee myyttinsä purkautuvan. Suolainen ilma halkeaa uhmakkaasta äänestä: Koukku ei koskaan tappanut Pania—Varrick tappoi. Koukku on vain Moldanejen lippupoika, varastettuun kunniaan kääriytynyt huijari. Syyttäjä Finn puhuu merenneidoista ja heidän tappavista lauluistaan, vesistä, joiden arvoinen purjehtiminen on, mutta joita Koukku ei ole koskaan todella tuntenut. Mutta kun Koukku vaatii miekkaa ja totuus muuttuu veriseksi, Finn vaiennetaan ikuisesti. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut. Kuningas Varrickilta saapuu korppi, joka kutsuu Koukun Haven's Rockiin johtamaan eteläistä hyökkäystä. Pahin virhe, jonka Koukku koskaan teki, hän tunnustaa, oli kumppanuus tuon elottoman juotikkaan kanssa. Nyt hän näkee selvästi: he eivät ole enää merirosvoja, vain pelinappuloita kahden miehen shakkilaudalla. Mitä merirosvo on muuta kuin tarinat, jotka kaikuvat kuoleman jälkeen? Koukku vannoo repivänsä alas Moldanejen liput ja purjehtivansa jälleen yhden lipun alla—oman. Hän tappaa molemmat kuninkaat ja veistää suurimman legendan.
Samaan aikaan merestä vedetään selviytyjä—punatukkainen nainen, jonka tarina kertoo teräksisestä laivasta, joka liikkui kuin veitsi, ilman purjeita, ilman airoja, nouseen aaltojen alta. Mustaa magiaa, sanotaan. Miehistö pitää häntä kuumehoureisena, mutta Anne Bonnien nimi painaa merillä. Hän puhuu veden alla kulkevista tykeistä, pysäyttämättömästä aluksesta. Koukku, kiinnostuneena, vaihtaa kurssin Ashin kaupunkiin etsien hänen oivallustaan siitä, miten tämä mahdoton laiva upotetaan. Mutta muut voimat liikkuvat. Neuvottelussa Kapteeni Nemon lähettiläät tarjoavat rauhanomaista antautumista—sama tarjous, jonka John Silver hylkäsi ennen kuin seuraukset tulivat. Koukku, väsyneenä niin sanottuihin kuninkaisiin, kieltäytyy kumartamasta. Kun Tinker Bell viedään ja hänen miehensä surmataan, hän määrää vetäytymisen Dead Man's Bayhin, kooten voimiaan sotaa varten molempia kuninkaita ja mustan magian alusta vastaan, joka uhkaa niellä meret kokonaan.
- The Chronicles of Bone — Jakso 6
Valtakunnassa, jonka viisisataa vuotta kestänyt Mordaenin valta on repinyt, velho Merlin etsii neuvoa Vivianelta, entiseltä liittolaiseltaan, joka on vetäytynyt kaukaiseksi oraakkeliksi. Hän tunnustaa, että Arthur, valittu kuningas, on marssinut Blackmereen—etelän suurimpaan Mordaenin kaupunkiin—tappaakseen Voranin, kuninkaan nuorimman veljen. Merlin vastusti, mutta Arthur ei kuunnellut. Hän on päättäväinen. Hän on ihminen. Ja siinä piilee kauhu: niin kauan kuin Excaliburia kantava pysyy jalona ja puhtaana, hän voittaa. Mutta liha mätänee. Jos Arthurin sydän kääntyy, edes hetkeksi, Mordaenin dynastia voi yhä kaatua—mutta heidän verestään nousee jotain paljon pahempaa. Viviane kuuntelee liikahtamatta. Hän sanoo Merlinille, että tämä puhuu asioista, jotka hän jo tietää. Merlin ei pelkää tappiota, vaan turmeltumista. Terä ei ole tavallista terästä; se on ainoa haava, joka ei parane. Yön laskeutuessa Blackmereen Arthurin ritarit asettuvat asemiin. Lancelot määrätään pitämään takaportit, kunnes näkee lipun palavat Vortigernin kammion yllä. Gwen, Bors ja Gawain ottavat paikkansa. Suunnitelma on tarkka, panokset ehdottomat: tänä yönä Mordaenit menettävät etelän. Mutta linnan muurien sisällä kypäräinen vanki kestää Varenin pilkkaa, joka unelmoi Excaliburista itselleen. Varenin sisar Sorin on ollut vangittuna Ashin kaupungissa neljä vuotta, rangaistuksena siitä, ettei luovuttanut Ember-kiveään. Varen uskoo voivansa tappaa pojan ja ottaa miekan. Hän on väärässä. Taistelu syttyy. Tunkeilija havaitaan. Lippu on sytytettävä. Arthurin joukot leikkaavat puolustajien läpi, ja kun Varen kohtaa kuninkaan, hän oppii legendan olevan totta: Excalibur ei ole tavallista terästä. Varen kaatuu. Linna on menetetty. Mutta osa Mordaenin uskollisista pakenee, ja Merlin tietää, että heidät on hoidettava aikanaan. Ensimmäistä kertaa yli viiteensataan vuoteen Mordaenit eivät enää pidä hallussaan kaikkia ihmisen valtakuntia. Silti voiton varjona on varoitus: terä, joka ei paranna vihollisiaan, voi jonain päivänä kääntyä kantajaansa vastaan.
- The Chronicles of Bone — Jakso 7
Maailmassa, jossa Neverland on kaatunut ja taika vuotaa maasta, Mordainin imperiumi kiristää otettaan valtakunnista. Eräs aamunkoiton puhdasverinen pilari haudataan, ja imperiumin vastaus suruun on lupaus tuhannesta kuolemasta. Tink, keiju, jonka olemassaolo itsessään on maanpetos, ja hänen lainsuojaton kumppaninsa pakenevat Keskitason halki, vainon kohteena selviytymisen rikoksesta. Imperiumin kenraali Pike erotetaan, koska hän puhui totuuden kuninkaalle, joka on pehmentynyt valtaistuimellaan. Mutta tämä kuningas ei enää luota muihin. Hän lähettää lähimmän veljensä Kuolleiden valtakuntaan etsimään Keräilijää, myyttistä taistelijaa, joka kerran vangitsi Sorinin itsensä. Sillä välin merirosvo Hook on kadonnut, ja kuninkaan kuningatar Syndra marssii etelään kohti kapinaa, jota johtaa väärä kuningas, joka veti Excaliburin kivestä. Lainsuojaton ja keiju etsivät etelän kuningasta, sitä, joka veti miekan kivestä, sitä, joka aloitti todellisen kapinan. Mutta imperiumin ulottuvuus on pitkä, ja sen vastaus uhmalle on teurastus. Kun kuningas suunnittelee ylittävänsä kaiken historian otteellaan maailmasta, lainsuojattoman ja keijun on päätettävä, jatkavatko he pakenemista vai nousevatko he seisomaan. Kuningas suuntaa Dead Man's Bayhin repimään Hookin sydämen irti ja syöttämään sen hänelle. Kuningatar lupaa olla kaatumatta. Lainsuojaton pitää naamionsa muistaakseen, mikä on tärkeää. Ja imperiumi ei murru. Se vastaa.
- The Chronicles of Bone — Jakso 8
Laiva leikkaa petollisten vesien halki, miehistö taistelee aallokkoa vastaan lähestyessään kirottua rantaa. Kokenut metsästäjä Grayson komentaa alusta synkällä auktoriteetilla varoittaen, että meri syö uteliaat ensin. Hän johtaa seitsemän miehen joukon valtakuntaan, jossa puut liikkuvat, sumu kiertää ja polut katoavat taakse. Tämä on kuolleiden valtakunta, elävä helvetti, jossa puolet kuolleista muistaa yhä kuinka juosta, ja ne, jotka eivät koskaan kuolleet, ovat paljon pahempia. Luolissa asuvat palvovat jättiläisten luita pohjoisilla harjuilla, ja peikot nukkuvat seisaaltaan kunnes haistavat verta. Heidän kohteensa on Keräilijä, myytti, jota Grayson on metsästänyt vuosia koskaan näkemättä. Mitä syvemmälle he menevät, sitä enemmän myytin ja painajaisen raja hämärtyy, ja tehtävän hinta kasvaa.
Kaukana kirotusta metsästä Camelot seisoo toivon majakkana, mutta sen muurit eivät lohduta Arthuria. Kaupunki on vannonut uskollisuutta hänelle, mutta hän tietää, ettei Varrick Mordain iske juuri vallattuun linnaan. Hän iskee paikkaan, jota he pitävät turvallisimpana. Arthur valmistautuu matkustamaan keskivaltakuntaan jättäen Galahadin ja Percivalin pitämään Blackmereä. Galahadin tuomitsevaa käytöstä tasapainottaa Percivalin puhdas sydän, mies, joka kerran antoi anteeksi hyökkääjälleen ja teki tästä uskollisen sotilaan. Mutta Arthurin lähtö painaa Gweniä, joka pelkää menettävänsä hänet kuolemattomuuden ajatukselle. Hän muistuttaa, että Arthur on yhä lihaa ja verta, kuolevainen, eikä rakkaus ole strategiaa. Heidän jäähyväisensä sinetöidään lupauksella palata.
Samaan aikaan metsän syvyyksissä vanha vihollinen nousee esiin. Desmond Mordain, mies, jonka Varrickin veli tuomitsi kuolemaan, hengittää yhä. Hän kohtaa Graysonin pilkaten tämän putoamista mahtavimman valtakunnan palveluksesta rikkaruohojen keittämiseen hautausmaan laidalla. Jännitys kiristyy Desmondin vaatiessa Keräilijän sijaintia. Keräilijän etsintä kiihtyy paljastaen maailman, jossa puoliverisillä, rikkinäisillä ja vanhoilla vihollisilla on kaikilla tarkoitus. Liittoutumien muuttuessa Keräilijän todellinen olemus pysyy arvoituksena, myyttinä, joka saattaa vielä kävellä valtakunnissa. Luun kronikat kirjoitetaan verellä, ja jokainen askel eteenpäin voi olla viimeinen.
- The Chronicles of Bone — Jakso 9
Maailmassa, jossa myytti vuotaa Dead Man's Bayn suolaiseen todellisuuteen, nuori poika heittää tikareita ennen auringonnousua, epätoivoisesti todistaakseen olevansa enemmän kuin lapsi, joka jätettiin Little Johnin kanssa. Hänen mentorinsa—taisteluissa karaistuneet ja väsyneet—kiistelevät, onko hänen innokkuutensa valmiutta vai holtittomuutta. Yksi julistaa hänet mieheksi täysin kenenkään valtuudella, toinen varoittaa, että sota voitetaan mielessä kauan ennen kättä. Poika harjoittelee hellittämättä, pakotettuna tarpeesta seisoa veljiensä rinnalla, tietämättä, että todellinen taistelukenttä ei ole teräksen kalskeessa vaan tarinoissa, joita miehet kertovat selviytyäkseen.
Samaan aikaan nousee synkempi vuorovesi. Kapteeni käskee miehistöään kutsumaan jokaisen lahden merirosvon suurelle pääkallolle, vedoten turvapaikkaan, jonka hän kerran rakensi kuninkaiden ulottumattomiin. Hän etsii armeijaa, ei uskollisuuden vaan tilinteon vuoksi. Hänen vankiensa joukossa on Anne Bonny, nainen joka vältti kurjan saaren koko elämänsä, nyt pakotettuna palvelemaan tarkoitusta, jota ei vielä näe. Ja jossain sumun takana Tinkerbell on edelleen vankina—keiju, jonka ketjua on pitänyt lähes vuosikymmenen väärä kuningas nimeltä Mordaunt. Kapteeni tietää, että jokaisella olennolla on ketju, ja hän aikoo katkaista oikeat.
Kun laiva lähestyy käännettä, ansa sulkeutuu. Tykituli puhkeaa. Neymar-niminen vihollinen nousee savusta, ja yhteenotto herra Hookin kanssa muuttuu kuolettavaksi. Totuus Neverlandin valloituksesta—että Hook pyysi vampyyrejä tekemään sen, mihin ei itse pystynyt—uhkaa purkaa valheille rakennetun legendan. Perintö on päättymässä, ei nopeasti, ei armeliaasti, vaan jokaisen katselevan silmän edessä. Poika, keiju, merirosvokuningatar ja kapteeni kohtaavat yhdessä brutaalissa hetkessä, jossa historia kirjoitetaan uudelleen tai haudataan ikuisesti.
- The Chronicles of Bone — Jakso 10
Pölyisessä Horn's Canyonin markkinakaupungissa yksinäinen kalakauppias kaupittelee tuontikalaa ja makeita omenoita kouralliselle varovaisia matkalaisia, hänen äänensä leikkaa kuivaa ilmaa tinkimisen kuparista ja hopeasta. Mutta kaupankäynnin rytmi särkyy, kun prinssi Loset saapuu Verikaartinsa kanssa vaatien ruokaa, majoitusta ja majatalonpitäjän tytärtä kammariinsa. Vanhan miehen vastalauseet murskataan kuninkaallisella auktoriteetilla, ja tyttö viedään pois, isän kuiskattu anteeksipyyntö nielaistaan prinssin kylmällä käskyllä. Samaan aikaan epätoivoinen miehistö valmistautuu hylkäämään laivan, ampuen rantaviivalle Nautiluksen kohdatessa hautansa. Heidän joukossaan James-niminen mies joutuu menneisyyden hahmon—Hookin—pilkkaamaksi, joka lupaa unohdetun kuoleman, ellei hän polvistu. Selviytyjien paetessa salaisen solan kautta he kantavat mukanaan salaisuutta, jota Loset on metsästänyt vuosia: nuori nainen, jota veritaika merkitsee, syntynyt voimalla, jota hän ei koskaan pyytänyt. Hän ei ole hirviö, vaikka maailma on näyttänyt hänelle vain julmuutta. Hänen vanhempansa olivat ystävällisiä, äiti otti vastaan vieraita ja lainsuojattomia, kunnes Mordain-dynastia otti kaiken. Nyt häntä syytetään juuri siitä, mitä hän pelkää, hänen suonissaan sykkii perintö, joka voi joko pelastaa heidät tai tuhota heidät kaikki. Prinssi ei halua heidän henkiään; hän haluaa heidän kärsimystään, mitaten voiton sillä, kuinka kauan hänen vihollisensa kerjäävät kuolemaa. Mutta hän ei tiedä heidän olevan täällä. Ja heillä on jotain, mitä hän haluaa—jotain, joka pääsi karkuun. Liittoutumien muuttuessa ja vanhojen haavojen vuotaessa uudelleen, raja metsästäjän ja saaliin välillä hämärtyy. Kanjonissa, jossa tuore kala on hopean painonsa arvoinen, selviytymisen hinta voidaan maksaa verellä, ja ainoa ulospääsy on ansa, joka voi niellä heidät kaikki.
- The Chronicles of Bone — Jakso 11
Valtakunnassa, jota viisi vuosisataa Mordainin valta on arpeuttanut, hiljainen olento nimeltä Varjoritari on vuodattanut enemmän verta Mordainin puolesta kuin yksikään heistä. Kuningasta, joka vaatii ehdotonta uskollisuutta, palveleva äänetön soturi on muuttunut legendaksi—pelon ja kuiskattujen tarinoiden hahmoksi. Kun parantaja määrätään hoitamaan tätä arvoituksellista olentoa, hän löytää hirviön sijaan mysteerin. Hän puhuu hiljaisuudelle ja esittää kysymyksiä, jotka kaikuvat aikojen halki: Oliko rakkautta ennen muutosta? Onko maskin alla ihminen? Miksi tämä teurastuksen olento on osoittanut hänelle armoa? Hänen tehtävänsä on selvä—palvella kuninkaan varjoritaria, kunnes hänet vapautetaan—mutta hänen uteliaisuutensa uhmaa käskyjä. Sillä välin sodan rummut lyövät keskivaltakunnassa. Kuningas Arthur, parantunut Excaliburin arvesta, kokoaa ritarinsa Blackmoresta, nälkäisenä saamaan takaisin menetetyn. Heidän joukossaan on Gareth, nuori miekkamies, joka surettaa kaatunutta veljeään Gawainia, ylennettynä ritariksi taitojensa ja uskollisuutensa vuoksi. Armeijoiden marssiessa ja vanhojen liittojen tiivistyessä markkinatorille ilmestyy keiju nimeltä Tink—nimi, joka herättää pelkoa ja kutsuu verikaartin. Menneisyys ja nykyisyys törmäävät Horns Canyonissa, missä vanhat viholliset aistivat toisensa kuin pahan hajun tuulessa. Miekkojen kalskeessa ja kruunujen painossa Varjoritari pysyy arvoituksena—aseena ilman ääntä, palvelijana ilman menneisyyttä. Mutta taistelujen välisillä hiljaisilla hetkillä parantajan kysymykset viipyvät: Onko sinussa vielä jotain vanhaa sinua? Vastaus voi määrätä paitsi valtakuntien kohtalon myös veren ja hiljaisuuden muovaaman olennon sielun.
- The Chronicles of Bone — Jakso 12
Valtakunnassa, jossa veritaika sitoo sieluja vuosisatojen yli, kuningatar vaatii uskotuimmalta ritariltaan tilille kohtalokkaasta päätöksestä. Keräilijä—hahmo, joka on enemmän legenda kuin mies—oli hänen ulottuvillaan, mutta hän jätti päätöksen petturille. Nyt kuningatar vaatii vastauksia, sillä Keräilijä on tulossa, vetämänä katkeamaton yhteys naiseen, jota hän on etsinyt viisisataa vuotta. Heidän siteensä, veritaian luoma, tarkoittaa, että hän tuntee naisen kuoleman tai kääntymisen. Tappaminen sammuttaisi hänen toivonsa; kääntäminen paljastaisi muutoksen. Kummassakin tapauksessa hänellä ei olisi syytä tulla—eikä syytä elää. Mutta ritarin paljastus leikkaa syvemmälle: Keräilijä ei ole tulossa heidän linnaansa. Hän etsii aamunkoiton jälkeläisen haamua, kätkettynä kauas pohjoiseen Valosin valtakuntaan. Siellä, Borafanin veljesten vartioimassa jumalan hylkäämässä etuvartiossa, salaisuus on haudattu viideksitoista vuodeksi. Portia Valair, ensimmäinen koskaan käännetty vampyyri, joka auttoi luomaan Aamunkoiton jälkeläiset, on pidetty nälässä ja kahleissa—elossa vain siksi, että hän voi yhä puhua. Ja puhuminen on kaikki, mitä Keräilijä tarvitsee. Jos hän vapauttaa hänet, hän saa enemmän kuin toisen vampyyrin. Hän saa ainoan Aamunkoiton jälkeläisen, joka selvisi Vericin kukistamisesta, jonkun, joka tuntee näiden linnojen jokaisen käytävän ja salaisuuden, jonkun, jolla on ollut viisitoista vuotta vihata Mordanea siitä, mitä he tekivät hänelle. Kun kuningattaren taika ei pysty varoittamaan kaukaisia vartijoita, korppi on ainoa toivo. Sillä välin syrjäisessä linnassa kaksi tylsistynyttä sotilasta riitelevät partioinnin läpi, valittaen merkityksettömistä peleistä ja unohdetuista velvollisuuksista, tietämättöminä siitä, että historian vaarallisin metsästäjä lähestyy salaisuutta, jota heidät on määrätty suojelemaan. Keräilijä metsästi tätä maailmaa ennen kuin Aamunkoiton jälkeläisillä oli nimeä. Toisten hautaaman löytäminen on hänen tehtävänsä.
